Gilwell-nappulat

PartioWikistä
Versio hetkellä 19. kesäkuuta 2006 kello 02.27 – tehnyt Silli (keskustelu | muokkaukset) (Historian lisäystä ja linkitystä)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Metsämerkki eli ”nappulat”

Metsämerkissä on pujotettu kaksi puuhelmeä ohueen nahkanauhaan. Metsämerkkiä saa käyttää partiojohtajien jatkokurssin, eli Ko-Gi-kurssin tai Gilwell-kurssin, suorittanut partiojohtaja. ”Nappuloita” voi käyttää aina. Metsämerkin kanssa ei käytetä pillinarua eikä siihen saa kiinnittää muita merkkejä tai tunnuksia.

Koulutusohjaajilla on kolme nappulaa pestinsä merkkinä.

SP:n uudessa organisaatiossa koulutusvaliokunnan sekä Ko-Gi- ja KO-ryhmien jäsenillä on neljä nappulaa. (Aiemmin SP:n organisaatiossa koulutus- ja ohjelmajohtajilla sekä koulutusryhmän jäsenillä oli neljä nappulaa sekä toimintavaliokunnan puheenjohtajalla viisi nappulaa.) Gilwell Parkin hoitajalla on kuusi nappulaa. Pestiä osoittava tunnus palautetaan tehtävän päättyessä.

"Nappulat"

Historia

Kun B-P halusi merkin, jota partiojohtajien jatkokurssin käyneet voisivat kantaa, hän muisti kaksi esinettä. Ensimmäisen niinkin kaukaa kuin vuodelta 1888. Silloin B-P sai 360 cm pitkän helminauhan, joka koostui yli 1 000 eteläafrikkalaisesta keltapuusta tehdystä helmestä. Kaulanauha oli kuulunut suurelle zulujen päällikölle Dinizululle, joka oli ollut suuren kokoinenkin: kaksi metriä pitkä. Jokainen helmi merkitsi jotakin urotyötä tai saavutusta. B-P:n kerrotaan saaneen kaulanauhan käsiinsä hänen jahdatessaan seutua terrorisoinutta Dinizulua.[1]

Toinen seikka, jonka hän muisti, oli nahkainen kengännauha. Sen oli eräs vanha afrikkalainen antanut hänelle Mafekingin piirityksen aikana tuomaan kaulassa kannettuna hyvää onnea. Näin syntyivät ”nappulat”. Ensimmäiset Gilwell-kurssin käyneet saivat ”alkuperäiset” helminauhasta irroitetut nappulat.

Nappulat valmistetaan vieläkin eteläafrikkalaisesta keltapuusta Gilwell Parkissa tiimin jäsenten vapaa-ajan käsityönä. Ennen oli tapana palauttaa nappulat Gilwell Parkiin aktiivisen partiouran päätyttyä.